Petunia

Petunia

Petunia x hybrida

Petunian alkuperäiset muodot ovat kotoisin Etelä-Amerikasta. Nykyään siitä on lukemattomia eri lajikkeita ja risteytyksiä parvekekukkavalikoimassa. Petunioita on iso- ja pienikukkaisia, sekä kukoistavia ja vaatimattomia lajeja. Niiden värikirjo kattaa miltei kaikki väriskaalat, kaunis suonisten, raidallisten ja varjostusmaisten lisäksi.

Petunioista ehdottomasti suosituin on roikkuva Petunia Surfinia. Sillä on jopa metrin verran alaspäin roikkuvat lehvästöt. Joihinkin petunialajeihin verrattuna sitä voi pitää pienikukkaisena.

Kasvuolosuhteet

Ulkona aurinkoisella paikalla ja jos mahdollista, suojassa sateelta.

Kastelu ja lannoitus

Koko kesäisen kukinta-ajan kastelun tulee olla runsasta. Lyhytkin kuivuus voi johtaa kuihtumiseen.

Petunian kaipaavat runsaasti ravinteita, jotta jaksavat pitää kukintaa yllä. Kasteluveteen voi lisätä kerran viikossa Substral Kesäkukkaravinnetta tai vaihtoehtoisesti lisätä Substral Osmocote lannoitekävyn, josta riittää ravinteita koko kesäksi.

Vinkkejä

Petunioista, lukuunottamatta moderneja lajeja, joihin Surfiniatkin kuuluvat, tulee leikata kaikki lakastuneet kukat ja kukkapohjat, sillä se kiihdyttää uusien nuppujen avautumista. Jos kukinta alkaa hiipumaan, kasvin voi latvoa eli leikata kasvuston alas n. 10-15 cm;n korkeudelta. Kasvi ehtii kukkia uudelleen, mikäli kesäpäiviä on vielä jäljellä ja ravinteita saatavilla riittävästi.

Substral suosittelee