Kesä saapuu kasvimaalle

Viherpeukalo-Kaisan pihalta löytyy pieni kasvimaa, jota Kaisa laajentaa tänä kesänä monipuolisemmaksi.

Vihdoinkin kesä! Lämpimät ilmat saapuivat ja kasvimaalla ja kasvihuoneessa kasvit kasvaa, niin että humina kuuluu.

Kasvimaa projekti on käynnistynyt loistavasti. Kaikki kasvit ovat lähteneet hyvin kasvuun kasvimaalla, niin myös kasvihuoneessa.

Tällä hetkellä on hellepäiviä ollut jo useampia, ja kastelu ja sen ajoitus on ollut nyt todella tärkeää.

Syötäville kasveille (mm. tomaatti, kurkku, paprika) olen edelleen käyttänyt säännöllisesti kasteluveden mukana Substral Think Eco -yleislannoitetta.

Kasvit kasvavat hyvin ja ensimmäiset tomaatit ovat ilmaantuneet jo lähes jokaiseen taimeen.

Toivottavasti nämä ihanat aurinkoiset säät jatkuvat ja pian pääsisi jo maistelemaan oman pihan satoa.

Think Eco yleislannoite vaikuttaa oikein hyvältä: sen annostelu ja käyttö on helppoa ja tuote sekoittuu kasteluveteen hyvin. Sitä täytyykin käydä ostamassa sitä, koska kohta viedään viimeistä tippaa…

Kesäkukkien hankinta oli tarkoitus pitää maltillisena, mutta paikallisilla kukkakauppiaille oli upeita kukkia ja kävinkin sitten torilla ostoksilla useampaan kertaan.

Testailun vuoksi istutin osan kukista suoraan maahan kukkapenkkiin ja osan ruukkuihin. Lannoitteena käytin osaan kukista nestemäistä  Kesäkukkaravinnetta, osaan kasviravinnepuikkoa kukkiville kasveille ja osaan laitoin ruukkuihin istutusvaiheessa Osmocote lannoitekäpyjä.

Näistä omat suosikit ovat lannoitekävyt ja ravinnepuikot juuri niiden helppouden takia. Ei tarvitse miettiä, että milloinkas olenkaan viimeksi lannoitetta laittanut. Mutta olen kuitenkin saanut kaikilla näillä lannoitteilla hyviä tuloksia aikaiseksi ja kaikki kukat kukkivat upeasti.

Terveisiä kasvimaalta – projektin aloitus

Kesä tulee hitaasti mutta varmasti. Siitäkin huolimatta kasvimaa projekti on jo täydessä vauhdissa. Pohjatyöt aloitin heti toukokuun alussa, jolloin valmistelin kasvilavat kasvimaata varten ja tasoitin maan. Laatikoita tuli yhteensä kuusi kappaletta ja kasvimaan ympärille rakennettiin myös uusi aita.

Mietin valmiiksi tarkkaan ”hyvät naapurit” eli mitkä kasvit on hyvä laittaa samoihin lavoihin ja mistä on toisilleen hyötyä. Osan taimista kasvatin itse, mutta koska kissat olivat tänäkin keväänä liian innokkaita apureita ja söivät osan taimista jo kasvatus vaiheessa, niin osan taimista ostin valmiina paikalliselta puutarhalta.

Toukokuun puolessa välissä alkoi kuitenkin olla niin lämpimiä päiviä, että uskaltauduin istuttamaan taimet ulos ja kasvihuoneeseen. Osa taimista on kasvilavoissa ja osa ruukuissa.

Kasvimaalla kolmessa lavassa on perunaa. Lopuissa lavoissa on: salaattia, porkkanaa, tomaattia, kuukausimansikkaa, retiisiä, kurkkua, minttua, kissanminttua ja eri yrttejä. Kylvin myös kukansiemeniä jokaiseen lavaan.

Lavojen ympärille laitoin kasvamaan daalioita. Löysin paikalliselta taimimyyjältä ihania yrttejä (mm. lipstikka, mansikkaminttu ja suklaaminttu) joten nämä veivät sen verran tilaa että sipulia en laittanut kasvamaan nyt olleenkaan. Uutena tuttavuutena ostin myös päärynämelonin ja Aaprottimarunan.

Kasvihuoneessa kasvaa tomaatteja (mm. päärynätomaattia), jalopenoa, paprikaa ja eri lajeja chilejä. Näitä olen lannoittanut nestemäisellä Substral Think Eco -yleislannoitteella.

Liika innostus hieman kostautui koska kesän tulo viivästyi kylmän ilman vuoksi ja kasvien suojaus kylmältä aiheutti hieman harmaita hiuksia. Kuitenkin vain yksi kurkun taimi paleltui ja nyt näyttää, että lämpöä on taas luvassa.

Istutin pihalle myös yhden juhannusruusun taimen, jota lannoitin Substral Osmocote -lannoiterakeilla. Ruusu on alkanut kasvamaan upeasti. Tätä samaa lannoitetta laitoin myös aikaisempina kesinä istutetuille ruusuille.

Substralilta saamani tuotepaketti oli upea ja käyttöohjeet ovat hyvät ja selkeät. Kaiken kaikkiaan alkava kesä vaikuttaa lupaavalta. Seuraavaksi aion ostaa kesäkukat pihalle ja laitan niitä myös runsaasti kasvimaalle.

Substralin Viherpeukalot ovat osallistuneet kaupallisessa yhteistyöhössä toteutettuun testiryhmäämme ja he ovat saaneet projekteihinsa sopivat Substralin tuotepaketit, joita he pääsevät testaamaan omissa projekteissaan tämän kesän aikana. Voit seurata tältä sivulta ja Facebook ja Instagram kanavissamme miten Viherpeukaloiden kasvatussuunnitelmat etenevät.