Kokeile lavaviljelyä vaihtoehtona kasvimaaviljelylle

Lavaviljely on hauska, selkääsäästävä ja ekologinen vaihtoehto kasvimaaviljelyyn

Kasvilaatikoissa viljeleminen on suositumpaa kuin koskaan, sillä sen avulla voit viljellä omaan tarpeeseen sopivaa satoa. Jos sinulla ei ole riittävää tilaa pihalla tai puutarhassa, niin voit kokeilla kasvattaa vihanneksia ja yrttejä lavalaatikoissa. Lisäksi voit aloittaa viljelyn kasvimaaviljelyä aikaisemmin keväällä, koska lavoilla on lämpimämpää kuin avomaalla.

Kasvulavat rakennetaan pinottavista kehyksistä

Puutarhamyymälät myyvät valmiita lavoja, mutta näppärä puutarhuri askartelee sellaiset itsekin. Noin 60 senttiä on hyvä lavakorkeus useimmille laatikoille, ja silloin ei tarvitse liikaa kumarrella tai kurkottaa.

Yksikerroksinen lavakaulus riittää esimerkiksi yrteille ja salaateille. Lajit joilla on pitkä juuristo, kuten perunalla tai porkkanalla, tarvitsevat kaksi tai kolme kaulusta päällekkäin. Puiset lavat kannattaa käsitellä säänkestäviksi, ja luomuteemaan sopii hyvin unikkoöljy tai mehiläisvaha.

Lavan pohjalle laitetaan katetta. Tarkoitukseen käyvät sanomalehdet ilman niittejä, tai ruohosilppu. Multaa tulee olla riittävästi ja kastelua on harrastettava usein, koska lavalla multa kuivuu nopeammin.

Lavoille sopii hyvin sekaviljely

Lavaviljelyssä voi suosia vihanneksia, jotka viihtyvät toistensa seurassa. Porkkana ja sipuli ovat klassinen pari, samaten kuin tomaatti ja basilika. Lavalle voi istuttaa myös kehäkukkaa piristämään vihannesten kasvua. Salaattiakin voi laittaa kaikkien kaveriksi, sillä se estää hyvin kosteuden haihtumista, ja katkaisee sitkeimmiltä siemenrikkaruohoilta pahimman terän.

Luomuviljelylle soveltuva lannoite

Lavaviljelyn lannoitusta ei saa unohtaa, sillä kasvavat kasvit tarvitsevat ravinteita. Substralin yleislannoite Think Eco -ravinnepuikko on kätevä valinta, joka sopii luomuviljelyyn ja tarjoaa ravinnetta jopa 6 kuukauden verran.