Etanat ryömivät kohta koloistaan
– ON AIKA TARTTUA TORJUNTATOIMIIN
Kevät tulee kohisten, niin myös etanat. Kohta on aika käydä jälleen etanataistoon!
Erityisesti kesän lämpiminä ja kosteina öinä etanat herkuttelevat mielellään kotipuutarhan antimilla, eikä niiltä säästy keväisin välttämättä edes puhkeamaisillaan olevat tulppaanin lehdet.
Harva haluaa näitä limaisia vieraita pihalleen kuokkimaan, joten tilanne kannattaa ottaa hallintaan ennen kuin etanoiden määrä ryöpsähtää käsistä.
Tulossa voi olla oikea etanakesä
Tyypillisenä keväänä etanoiden aktiivisuus alkaa toukokuussa, jos lämpöä riittää normaalisti.
Luonnonvarakeskuksen etana-asiantuntija Bengt Lindqvistin mukaan leudon ja lumettoman talven jälkeen etanatuhoja voi olla ensi kesänä odotettavissa enemmän kuin esimerkiksi viime vuonna, mitä hän luonnehtii hyvin normaaliksi etanakesäksi.
– Lopputalven olosuhteet jokseenkin määrittävät tulevan kesän etanatilannetta. Kovat pakkaset verottaisivat talvehtivaa kantaa, sillä maa on hyvin märkää eikä suojaavaa lumipeitettä ole, kertoo Lindqvist.
Aloita tarkkailulla ja torju tehokkaasti
Aloita ensin tarkkailemalla tilannetta. Etanat rakastavat kosteutta ja reheviä kasvustoja, tutkaile siis nurmikon reunoja, perennapenkkejä, kompostia sekä risu- ja lehtikasoja, missä kevään ensimmäiset yksilöt saattavat piileskellä.
Yksittäiset etanat kannattaa poimia pois ja hävittää heti, etteivät ne ehdi munimaan.
Tehokkaampi ja laaja-alaisempi etanoiden torjunta onnistuu helposti ja turvallisesti Substralin uuden Etanarae P:n avulla.
Raevalmisteen teho perustuu täysin rautafosfaattiin ja on siten vaaraton ihmisille ja eläimille – myös siileille! Se on lisäksi täysin sateenkestävä eivätkä rakeet muhjuunnu tai menetä tehoaan, vaikka saisivatkin vettä niskaansa.
Raetta voit käyttää huoletta kaikille pelto- ja puutarhakasveille, vihanneksille, hedelmille ja koristekasveille. Se nujertaa niin valepeltoetanat, mustasiruetanat kuin tappajaetananakin tunnetun erittäin haitallisen vieraslajin espanjansiruetanan.
Rakeiden käyttö on siistiä ja simppeliä, toimi näin:
- Levitä rakeet maahan kasvien väleihin tasaisesti. Ei kasoja, renkaita, rivejä tai muita muodostelmia. Rakeita ei saa joutua kasveihin.
- Kokeile levittää rakeet kastelukannulla ilman siiviläosaa – helppoa!
- Paras levitysajankohta on illalla, kun maan kosteus on korkeampi kuin päivällä ja etanat aktiivisempia.
- Toista käsittely tarvittaessa. Valmistetta voi käyttää enintään neljä kertaa kasvukauden aikana.
Rakeiden käyttömäärä puutarhassa ja kasvihuoneissa: 2,5 g/m2.
Viljelysmailla: 12,5-25 kg/ha.
Peltoetanoille ja muille pienikokoisille lajeille riittää suositellun annoksen alhaisempi käyttömäärä saastunnan alkuvaiheessa.