Näin onnistut:

HELPOT OHJEET ALPPIRUUSUN LANNOITUKSEEN

Alppiruusu on puutarhan komein kukkija

Alppiruusu on mainettaan helppohoitoisempi, kunhan tietyt perusasiat ovat kohdallaan. Alkukesän kukkaloisto on taattu, kun kasvupaikka, -alusta ja lannoitus on valittu tarkkaan alppiruusun erityispiirteet huomioiden.

Rhododendron-sukuun kuuluvien alppiruusujen laji- ja lajikekirjo on valtava ja osa niistä soveltuu kasvatettavaksi myös pohjoisemmassa Suomessa. Parhaiten onnistut kotimaisiin kasvuolosuhteisiimme jalostetuilla lajikkeilla.

Kasvupaikka on kaiken A ja O

Tiesitkö, että pienilehtiset alppiruusulajikkeet kestävät paremmin aurinkoisia kasvupaikkoja kuin suurilehtiset alppiruusut? Jos et ole täysin varma lajikkeesi optimaalisesta kasvupaikasta, kannattaa suosia suojaisaa ja puolivarjoisaa istutuspaikkaa.

Valitse tai valmista alppiruusulle kasvualustaksi kuohkea, kalkitsematon (pH noin 5) ja kostea maa. Matalajuurinen alppiruusu ei selviä kuivassa kasvupaikassa vaan vaatii jatkuvaa kastelua. Seisova vesi sen sijaan tuhoaa sen herkän juuriston.

Istutuksen jälkeen kannattaa peittää kasvupaikka katteella tai maanpeitekasveilla, sillä alppiruusu häviää taistelun suuria rikkakasveja ja heiniä vastaan.

Pihistele lannoituksen kanssa

Kun sopiva kasvupaikka on löytynyt, alppiruusun lannoitus on lastenleikkiä. Se on nirso kasvuolojensa suhteen, mutta vaatii moniin muihin kasveihin verrattuna vain hyvin vähän ravinteita. Liiallisella lannoituksella sen sijaan voit saada aikaan lehtivaurioita.

Tee alppiruusun hoitolannoitus aina keväisin ennen kukinnan alkua. Keväällä kasvi kaipaa typpeä tukemaan sen kasvua ja kukinnan jälkeen fosfori auttaa muodostamaan uudet kukkanuput ennen talven tuloa. Turhan runsas typpilannoitus voi kiihdyttää kasvua liikaa ja heikentää kasvin talvehtimista.

Osmocote-lannoitteen kanssa lannoitus on huoletonta, sillä se ravitsee yhdellä lannoituskerralla alppiruusun koko sen kasvukauden ajan. Lue lisää Osmocote-lannoitteen toimintaperiaatteista tästä:

Käytä lannoitetta alppiruusuille näin:

Istutuksen yhteydessä: Anna alppiruusulle istutuksen yhteydessä noin kourallinen eli 1 rkl Osmocote-lannoitetta. Sekoita lannoite istutusmultaan ja täytä istutuskuoppa. Tiivistä lopuksi multa painelemalla ja kastele huolellisesti.

Hoitolannoitus: Anna jo olemassa oleville alppiruusuille Osmocote-lannoitetta noin 40-80 grammaa kasvia kohden. Se on noin kaksi tai kolme kourallista. Möyhennä pintamulta alppiruusun ympäriltä huolellisesti ja sirottele lannoiterakeet multaan. Haravoi tai sekoita lannoite hyvin pintamultaan ja kastele lopuksi.

 .

Substral Havu Rodolannoite 750g

Koko kasvukauden kestävää ravinnetta alppiruusuille ja happaman maan marjakasveille

Substral Havu & Rodolannoite on yleislannoite happamassa maaperässä viihtyville kasveille, kuten havukasveille, rodoille, hortensioille ja vadelmille. Laadukas Osmocote lannoite ravitsee alppiruusut ja muut happaman maan kasvit yhtäjaksoisesti jopa 6 kuukauden eli koko kasvukauden ajan! Osmocote lannoite varmistaa kasvien runsaan ja terveen kasvun sekä sadonmuodostuksen.