Onnistu oman tomaattitarhan kanssa – luomusti!
Tomaatti nauttii auringosta ja lämmöstä
Omista tomaateista pääsee helposti nauttimaan parveke- ja terassiviljelmillä tai talon seinustalla. Tomaatin kasvatus onnistuu joka kodissa, kunhan tarjoat tomaatille aurinkoisen ja tuulelta suojaisan paikan.
- Tomaatti kannattaa esikasvattaa aurinkoisessa ja lämpöisässä paikassa, mutta voit myös ostaa tomaatin taimina, ellei kotona ole sopivaa esikasvatuspaikkaa.
- Tomaatti tarvitsee paljon valoa ja vettä, mutta ylenmääräistä lotraamista ei kannata harrastaa. Mullan voi antaa välillä kuivahtaakin.
- Huomioi myös veden lämpötila, sillä tomaatti ei pidä liian kylmästä vedestä.
- Tomaatti nauttii lämpimästä, mutta liika on liikaa tomaatillekin. Jos parvekkeesi on lasitettu, huolehdi ettei lämpötila nouse liian korkeaksi, muuten tomaatti kärsii.
- Tomaatti on nopeakasvuinen, ja sen pitkät varret täytyy tukea. Käsittele tomaattia varoen, sillä sen varret eivät saa hankautua tuettaessa. Narut sidotaan löyhästi, ja niin että solmut ovat tuen puolella.
Tulkitse tomaattia oikein – tunnistatko nämä tomaatin antamat vinkit?
Tomaatti vaatii kasvukaudella paljon lannoitusta. Lannoitteen koostumuksen ja annostelun kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä tomaatti reagoi herkästi ravinne-epätasapainoihin. Tomaatin ulkonäöstä voi kuitenkin helposti päätellä, mikä sen lannoitustasapaino on. Tiedätkö, mitä tomaattisi viestii sinulle?
Oire: Tomaatilla on voimakkaan vihreät, sykeröityvät latvat.
Syy: lannoitetta on liikaa.
Oire: Tomaatilla on vaaleat lehdet ja heikko kasvu.
Syy: lannoitetta on liian vähän.
Oire: Tomaatilla on vain vähän kukkia, jotka kuihtuvat pois.
Syy: typpeä on liikaa.
Oire: Tomaatilla on violetinvivahteinen kasvusto.
Syy: fosforinpuute. Vaivaa helposti alhaisissa lämpötiloissa.
Oire: Tomaatin hedelmän kärjessä on tumma läikkä.
Syy: kalsiumin puute.