Näillä vinkeillä eroon

– RIPSIÄISISTÄ!

Ripsiäiset vioittavat kasveja imemällä kasvien lehdistä ja kukinnoista solunestettä ja jättäen jälkeensä lehtiin hopeanhohtoisia läpikuultavia vioitusjälkiä. Toimi näin, kun huomaat kasveissasi kutsumattomia vieraita.

Miten tunnistaa ripsiäisen?

Ripsiäiset ovat 1-2 mm pitkiä litteäruumiisia tavallisesti väritykseltään mustia tai ruskeita tuhohyönteisiä. Ne vioittavat kasveja imemällä kasvien lehdistä ja kukinnoista solunestettä ja jättäen jälkeensä lehtiin hopeanhohtoisia läpikuultavia vioitusjälkiä. Kukinnoissa runsaana esiintyessään ne aiheuttavat epämuodostumia, kukkien ruskettumista ja kuihtumista. Kasvupisteessä vioitukset voivat johtaa koko kasvien epämuotoiseen kasvuun.

Ripsiäisiä esiintyy sekä luonnonkasveissa että viljelyksillä. Kotipuutarhassa isäntäkasveja ovat mm. hedelmäpuut, mansikat, vadelmat ja ruusut. Huonekasvien riesaksi ripsiäinen voi kulkeutua vaikkapa kotipuutarhasta, mutta yhtä hyvin myös leikkokukkien tai kahvipöytään tuodun luonnonkukkakimpun mukana. Suomessa tavataan yli 100 ripsiäislajia ja niiden yksilöllinen tunnistaminen voi olla hyvin hankalaa. Hedelmäpuilla ja marjoilla esiintyy esimerkiksi yleinen ripsiäinen sekä ruusuripsiäinen.

Toimi näin, kun havaitset huonekasveissasi ripsiäisiä

  1. Eristä tuholaisista kärsivä kasvi muista kasveistasi estääksesi tuholaisten leviäminen muihin kasveihin.
  2. Torju ripisäiset mahdollisimman pian huomattuasi niitä kasveissasi. Ripisäiset lisääntyvät nopeasti, osa lajeista jopa suvuttomasti, joten nopeus on valttia.
  3. Ripsiäisiä voit torjua kotikonstein suihkuttamalla ripsiäisten vaivaamaa kasvia vedellä tai saippuavedellä. Muista myös lehtien alapinnat!
  4. Jos ripsiäisiä on paljon eivätkä kotikonstit auta, ripsiäisiin tehoaa mm. Substralin Kirvaspray. Se sisältää luonnollisia ainesosia pyretriiniä ja rapsiöljyä.
  5. Tarkkaile kasveja ja uusi käsittely tarvittaessa.

Näin ehkäiset ripsiäishyökkäykset

    1. Tarkkaile kasvejasi säännöllisesti. Näin huomaat tuholaiset nopeasti, eikä tilanne pääse karkaamaan käsistä.
    2. Jos hankit uusia kasveja kotiisi, pidä niitä hetki erillään muista kasveistasi estääksesi mahdolliset salamatkustajat ostokasveista.
    3. Leikkokukissa voi myös olla tuholaisia, joten pidä ne etäällä huonekasveistasi. Sama pätee niin luonnonkasveihin kuin kauppojen leikkokukkiin.
    4. Jos viet kasveja kesäksi ulos, muista tarkistaa ne ennen sisälle takaisin tuontia, ettei niissä ole ei toivottuja vieraita.
    5. Pese kätesi, kun olet käsitellyt tuholaisista kärsiviä kasveja, ettet samalla edistä tuholaisten leviämistä. Ripsiäisten munat ovat pieniä, eikä niitä välttämättä erota paljain silmin.
Substral - torju kasvituholaiset- ripsiäinen
Substral kirvaspray kirvojen torjuntaan

Käyttövalmis  torjunta-aine ripsiäisiä vastaan

Tepsii ripisäisten lisäksi kirvoihin, vihannespunkkiin ja jauhiaisiin koristekasveilta, vihanneksilta ja hedelmäpuista. Sopii käytettäväksi avomaalla ja kasvihuoneessa.