Näin onnistut:

HUONEKASVIEN LISÄÄMINEN PISTOKKAILLA JA JAKAMALLA

Tavallisimpia huonekasveja voi lisätä kotona eri tavoilla, kuten esimerkiksi pistokkaista, rönsytaimista tai jakamalla. Pistokkaat kannattaa ottaa keväällä, maalis-huhtikuussa, kun kasvi on aktiivisen kasvun vaiheessa. Kukinnan aikaan pistokkaita ei kannatta ottaa.

Latva- ja varsipistokkaat

Huonekasveja voi lisätä helposti pistokkaista. Riittävän isosta kasvista voi leikata oksan tai latvan pistokkaaksi. Pistokkaan voi laittaa vesiastiaan juurtumaan tai suoraan kosteaan multaan. Köynnöstäviä kasveja, kuten juorua ja posliinikukkaa, on helppo lisätä pistokkaista.

Rönsyäviä kasveja, kuten rönsyliljaa, on helppo lisätä. Pitkien rönsyjen päähän kehittyvät pikkutaimet voi juurruttaa hetken vesiastiassa ennen istutusta tai jos poikasilla on valmiina pienet juuret, ne voi istuttaa suoraan multaan.

Lehtipistokkaat

Myös kokonaisista lehdistä saadaan pistokkaita. Leikattu lehden pää painetaan kosteaan multaan, ruukkua ei peitetä. Esimerkiksi saintpaulian lisääminen tapahtuu näin.

Kasveja voidaan lisätä myös lehdenpaloista. Tällainen kasvi on esimerkiksi soilikki. Soilikin lisääminen tapahtuu siten, että lehti leikataan kahtia keskisuonta pitkin. Puolitettu lehti painetaan kosteaan multaa pitkittäin siten, että leikattu reuna tulee alaspäin. Uudet taimet muodostuvat leikattuun reunaan, jonka jälkeen ne voidaan istuttaa ruukkuihin.

Kasvien jakaminen

Jakaminen sopii kasveille, joilla on mätäsmäinen juurakko tai jotka tuottavat sivuversoja.

Juuripaakku irroitetaan ruukusta ja paakusta etsitään kohta, josta juuria aletaan varovasti irrotella toisistaan. Paakun- tai jaettavan taimen voi leikata irti myös terävällä veitsellä.

Muista kastella jaettava kasvi hyvissä ajoin huolellisesti ennen jakamista. Irroitetut taimet ja emokasvi istutetaan uuteen tuoreeseen multaan ja kastellaan. Jakaminen sopii mm. anopinkielelle, aaloelle, mehiruusukkeille, palmuvehkalla, saniaiselle, nukkumatille, laikkuvehkalle ja amatsoninliljalle.

Kokeile Substral Yleisravinnetta 

Tuoreenkin mullan ravinteet ehtyvät aikanaan, jolloin apuun tarvitaan lisäravinteita. Substral Yleisravinne on perinteinen nestemäinen laimentamaton ravinneliuos kaikille huonekasveille ja se sisältää kaikki kasvien rehevän kasvun kannalta tärkeät pää- ja hivenravinteet.

Potkua kasviesi kasvuun ja hyvinvointiin!